Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
21.11.2008 - 14:00
Koska en tee muutakaan niin kirjoittelenpa blogiin. Aurinko paistaa ja tien toisella puolella rakennusväki lopettelee työviikkoa. Ei telineillä kukaan enää ole, kello on 13.58. Ilmeinen työnjohtaja vähän kävi heittelemässä roskalautoja, insinöörin oloinen kaveri tuli hänelle puhumaan. He lähtivät pois. Hyvää viikonloppua. Bensa maksaa tänään 1. 229, se on ennätys, viisi viikkoa sitten hinta oli 1. 409 tai 1. 419. Lapset tulevat koulusta, linja-autot liikennöivät ja henkilöautoilija on mennyt aikaa. Voi vittu kun oli typerästi kirjoitettu.

Lueskelin eilen Sebaldin Austerlitzia, siinä on valokuvia ja tajusin että valokuva on tämänhetkeni teema: Säisän Kuvat kertovat kertoi kuvista, kyllä, Markku Pääskysen romaanissa oli kuvia, Henry Parlandin Rikki alkoi valokuvan tekemisestä, vedostamisesta. Olikohan muita kuvakertomuksia, joka tapauksessa toinen teemani näyttää olevan kellariloukkoteema, johon vedotaan lukemieni kirjojen takakansissa, harvemmin kansien välissä, sillä en lue roskaa (Mihin kirjojen mainosteksteillä pyritään? Tuskin kukaan innoittuu, kun lukee sadannen kerran kirjan kertovan ihmisen odysseiasta halki elämän tai jotakin muuta hölmöä. Roskan lukijat eivät lue kunnon kirjallisuutta, vaikka miten heille sitä kauppaisi ja niin on hyvä, sillä eivät he hyvästä mitään ymmärtäisi.). Kellariloukkoteema on yksi tärkeimmistä teemoista, odysseusteema on sekin tärkeä, mutta se on tänä syksynä jäänyt vähemmälle. Bernhardin suomennetut teokset Hakkuu ja Betoni ovat kellariloukkoilua, varsinaista jupinataidetta. Jotkut jupisevat jopa liiteristä.


gnr is best kirjoitti 22.11.2008 - 01:51
Mut hei: kiinalaist demokratiaa nyt hehkuttaa kannattaa. Vai onko se ihan kaamee klisee, tai pahempaa vielä: passee??

Sivistystä?


SL kirjoitti 22.11.2008 - 14:59
00.37 viime yönä siirtyi haltuuni Chinese Democracy. Laitoinkin sen taas soimaan. Paheeni ovat showpaini ja Kiinan demokratia.
Rousto-Ville kirjoitti 23.11.2008 - 00:42
Elä lue niin perkeleesti. Elä läyryä,
SL kirjoitti 23.11.2008 - 16:07
Siis voi vittu. Ottaan sattuu.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Mitä luen, teen ja kirjoitan. Paitsi etten tee mitään. Ikuinen filosofian ylioppilas. ***KOMMENTOI! YRITÄN VASTAKOMMENTEERATA.*** Kommenttienne ei tarvitse olla asiallisia ja perusteltuja, asiattomat ja perustelemattomat käyvät aivan yhtä hyvin.
Sivupohja: