Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Mitä luen, teen ja kirjoitan. Paitsi etten tee mitään. Ikuinen filosofian ylioppilas. ***KOMMENTOI! YRITÄN VASTAKOMMENTEERATA.*** Kommenttienne ei tarvitse olla asiallisia ja perusteltuja, asiattomat ja perustelemattomat käyvät aivan yhtä hyvin.

09.07.2009 - 20:32

Kuuntelin Paavo Väyrystä televisiosta, en nähnyt. Aion kannattaa Väyrystä presidentiksi seuraavissa vaaleissa, sillä moni ihminen on sanonut lähtevänsä Suomesta, jos Väyrysestä tulee presidentti. Käsittääkseni alunperin Väyrynen itse ilmoitti noin vuonna 1980, että hän muuttaa Ruotsiin, jos Mauno Koivistosta tulee presidentti, mutta ei Väyrynen sanaansa pitänyt. Nyt Väyrysen vastustajat voivat näyttää olevansa suurempia sieluja toteuttamalla uhkauksensa. Mutta älkää menkö Pariisiin.

Vainuan kirjoitusvirhettä edellisessä lauseessa muttei siinä ole. Vai onko. Ei ole. Usein sitä on sanasokea ja nyt tuli mieleen Arto Virtanen, jonka esseekokoelmaa eilen taas luin. On se hyvä kirja, tosin nimi on jotakin mitätöntä, liekö Kirjailijan koti, mikä ei jää mieleen. Samassa kategoriassa kuin Jukka Kemppisen Elämän varjo, nimi aivan kamala, sisältö aivan ihana. Asko Sahlbergin romaanien nimet ovat juuri sellaisia, tyyppiä Yön pimeyteen. Jatkuuko Parnassossa Sahlbergin ja Putte Wilhelmssonin "kiista"? Kai ne ovat yhdessä siitä sopineet? Nauravat hyväkkäät meille typeryksille, jotka luulemme että he ovat tosissaan.

Puhuimme Wilhelmssonista viime viikolla valikoidussa seurassa. "Tane" (nimi kenties muutettu) epäili, että Wilhelmssonia pitäisi Turun Sanomien vähän ohjailla, että pahimmilta ylilyönneiltä vältyttäisiin. "Sale" (nimi ja sukupuoli kenties muutettu), joka oli Wilhelmssonin jyrän alle jäänyt useasti, puolestaan sanoi, että on masentavaa kirjoittaa kokoomateokseen, kun Wilhelmsson sieltä vain poimii hänet, vaikka hän, siis mahdollinen "Sale" merkittävä onkin. Itse puolestani sanoin, että minulla on kova tarve sanoa "Putte" ja viitata erääseen lastensävelmään, mutta yritän pysyä "asialinjalla".

Ei tässä enempiä. Ilmassa alkaa olla kirjasyksyä. Keväällä julkaisseet runoilijat ovat päässeet sanatorioista ja riehuvat taas kapakoissa, Finlandia-salaliittoteoriat on kaivettu esiin ja minulla on yhä viime kirjasyksyn teokset lukematta.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Nappaa nappi TÄSTÄ NAPPI MUKAASI Kävijälaskuri POHJALUKEMISSA 29.10.2008 alkaen free counters Omat ja kamut